Hattulan Hyväksi

Nykyisten maataloustukisäädösten vuoksi viljelijät kylvivät myös maisemapeltoja. Näissä kauniin sinertävissä pelloissa kasvaa mm. hunajakukkaa ja sinimailasta. Kasvit ovat mehiläisten, perhosten ja peurojen suosikkeja. Päivittäin paikallinen peuralauma käy maisemapellossa ruokailemassa. Lauma koostuu pukista, emästä, kaksoisvasoista ja yhdestä ilmeisesti ylivuotisesta vasasta, kun se on suurempi kuin pienet vasat, mutta emää pienempi.

Tänä aamuna sain todistaa mielenkiintoista eläinlasten leikkitapahtumaa. Peuran vasat lähtivät kirmaamaan sänkipellolla. Ne juoksivat rinkiä ja poukkoilivat välillä edes takaisin. Emä lähti juoksemaan niiden mukana. Pukki katsoi ylväänä sivusta tapahtumaa. Tuli mieleeni ihmislasten kirmailu leikkikentällä.

Lukioita verrataan mielellään laudaturylioppilaiden määrillä. Tapa on helppo, mutta ei anna oikeaa kuvaa opetuksen laadusta. Tällä tavalla vertaamalla mm. pääkaupunkiseudun eliittikoulut menestyvät. Kun pääsyvaatimukset kouluun ovat korkeat ja oppilasaines osaavaa, niin lopputuloskin on taattu.

Paras koulu oppilaan kannalta on se, joka tarjoaa parhaimmat elämisen eväät. Sitä voidaan mitata mielestäni kahdella eri tavalla: Joko oppilaiden osaamisen taso nousee eniten tai miten koulun jälkeen oppilaat sijoittuvat opiskelupaikkoihin parhaiten. Oppilaiden osaamisen tason nousua on vaikeaa, joskaan ei mahdotonta, mitata. Helpompaa on seurata oppilaiden sijoittumista jatko-opiskelupaikkoihin. Helsingin Sanomat on tehnyt tällaisen selvityksen: Ylioppilastutkinnon 2004-2006 suorittaneiden jatko-opinnot vuonna 2007. Selvityksessä tarkasteltiin yliopistoon ja ammattikorkeakouluihin päässeitten ylioppilaitten osuutta. Kun kyseessä on kolme vuoden seuranta, eivät tilapäiset heilahtelut vaikuta tuloksiin.

Suomen parhaimmaksi lukioksi näillä mittareilla 455 koulun joukossa todettiin Myllyharjun lukio Loviisasta.

Seutumme lukiot sijoittuvat seuraavasti:   

Parolan lukion sijoitus on valtakunnallisesti erittäin hieno. Nykyisin korostetaan kovasti taloudellisuutta ja suuria yksiköitä. Siinä keskustelussa laatu helposti unohtuu. Tämän suuruutta ihailevan linjan mukaista ei ole, että kaksi maaseudun keskimääräistä pienempää lukiota päihittää kisassa kaupungin keskustan suuret koulut. Ehkä se selittää, että tämä lukiovertailu ei myöskään ylittänyt paikallisten medioiden uutiskynnystä.

Oppilaiden kannalta kilpailu koulujen paremmuudesta on kuitenkin hyvä asia. Uskon, että menestyksen takana on useita tekijöitä. Parolan ja Lammin lukioitten kokoisissa kouluissa opettajat vielä tuntevat oppilaansa. Opetus voi olla yksilöllisempää.

Uskon myös, että opettajien ja oppilaitten motivaatio voi olla näissä maaseutukouluissa parempi. On tarve näyttää muille, että me menestymme. Tällä tavalla lunastetaan elämisen oikeutus. Vastaavan ilmiön, yhteisöllisyyden ja tehokkuuden, nousun olen todennut teollisuudessa lopetettavan tuotantoyksikön kohdalla. Yhteinen vihollinen yhdistää.   

Jotkut luonnonystävät kokevat metsästyksen viattomien eläinten tappamisena. Metsästysharrastus on kuitenkin paljon muutakin. Metsästäjät itse korostavat, että saalis ei ole tärkeä vaan luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen.  

Itse en harrasta metsästystä, vaan tarkkailen luontoa kameran ja kiikarin linssien kautta. Ihaillen totesin eilen, miten runsaasti erämiehet ovat tehneet talkootyötä hyvän harrastuksensa parissa. Luontoa on vaalittu ruokkimalla riistaeläimiä ja verottamalla pienpetoja. Pienpetojen vähentämisestä hyötyvät riistalintujen lisäksi myös muut lintulajit. Esimerkiksi saaristossa villiminkit ovat hävittäneet lintuluotojen pesät. Minkkien metsästyksen jälkeen kannat ovat elpyneet.

Riistaeläinkantojen suuruutta selvitellään riistalaskennoilla. Hirvieläimiä metsästämällä pidetään kantaa kurissa. Tällä tavalla vähennetään kolareita ja henkilövahinkoja. Samalla pienennetään myös eläinten metsille aiheuttamia vahinkoja, joissa taloudelliset menetykset voivat olla mittavia.

Metsästys luo myös vahvan sosiaalisen verkoston. Kuulakkaana aamuna on hienoa kulkea metsässä ja erätulilla juttu luistaa. Samalla rakennetaan ihmissuhteita. Ne auttavat myös arkisten asioitten hoidossa. Tunnettujahan ovat metsäyritysten hirvijahdit. Aikanaan Suomen valtion suhteita hoidettiin valtiojohdon metsästysretkillä. 

Metsästys on myös kansainvälinen harrastus. Suomeen saapuu saksalaisia osallistumaan hirvijahtiin. Suomalaiset käyvät Virossa villisikajahdissa.  

Hattulan Erämiehet viettivät 50-vuotsisjuhlaansa hienossa tapahtumassa Riista-Pirtillään. Talkootyöllä on kunnostettu maja ja rakennettu lainsäädännön edellyttämät tilat lihankäsittelyyn. Onnittelut vielä vireälle seuralle.

Ihminen on ihmeellinen hamsteri. Haalii ja säilyttää vanhaa tavaraa, jota joskus uskoo käyttävänsä, vaikka todellisuudessa ei niitä koskaan enää tarvitse. Tavarat vain täyttävät tyhjät varastotilat. Perheemme pää määräsi minut omalta osaltani arvioimaan ja lajittelemaan ullakon materiaalia sekä heittämään tarpeettomat tavarat pois. Kun satumme asumaan vanhassa maalaistalossa, ullakolta löytyy useamman sukupolven tavaraa. Paljon sitä on vuosien saatossa hävitetty, mutta aina vain uutta tuntuu kertyvän.  

Suurinta päänsärkyä aiheuttivat muutamat kaapit ja lipasto, iältään varmaan yli 100-vuotiaita. Niitäpä ei saatu enää ullakolta alas. Seinien lisäeristys oli kaventanut portaat. Kaappien kohtalo aiheutti päänvaivaa. Onneksi poikani halusi kunnostuttaa yhden kaapin. Niinpä purimme puusepän mestariluomuksen, täyspuisen vaatekaapin, onnistuneesti alkutekijöihin. Kaappi pysyi taitavasti kasassa lohenpyrstöliitoksilla, puutapeilla ja muutamalla pienellä rautanaulalla. On sitä ennen osattu! Nyt entisöijä saa koota palapelin uudelleen.     

Omat koulukirjat ja käsityöt herättivät nostalgisia tunteita ja muistoja. Säilyttää vai heittää pois? Pohdiskelu ei ollut helppoa. Työ etenee toivottoman hitaasti.

Kirjojen joukosta löytyy teoksia, joiden arvoa en tiedä. Miltä kuulostaa saksan kielioppi vuodelta 1893. Teos on painettu vanhanmallisilla kirjaimilla, joten nuoremmat sukupolvet tuskin pystyvät sitä lukemaan. ”Suomen sota 1908-1809 etupäässä sotatapahtumia silmälläpitäen esittänyt G.A.Gripenberg” on vihkosarja vuodelta 1908. Maatalouskirjoja löytyy monenlaisia. Perinnöllisyys ja taloudellinen kotieläintenjalostus (1928)-teos herätti mielenkiintoni. Paljon on perinnöllisyystitiede kehittynyt noista ajoista. Maatalouskoneita käsitellään yksityiskohtaisesti rakennekuvin vuonna 1919 painetussa kirjassa.

Mitä kirjoille pitäisi tehdä? Tietyllä tavalla ne liittyvät tilan historiaan, mutta onko ullakko niiden oikea säilytyspaikka, kun huonetila ei riitä? Ottaisiko Hattulan kirjasto ne kokoelmiinsa? Voisiko maatalousaiheisia kirjoja tarjota Maatalouskirjastolle Viikkiin tai HAMKille Mustialaan? Pitäisikö laittaa myyntiin nettiin?

Kotiseutumuseo

Ullakon aarteita lajitellessani tuli mieleen, että Hattulaan pitäisi saada kotiseutumuseo. Kotikunnassamme on varmasti runsaasti vanhoja maatiloja ja rakennuksia. Uskon, että niiden kätköistä löytyy runsaasti aarteita, esimerkiksi vanhoja käsityökaluja ja kotitalousesineitä. Ne kannattaisi koota yhteen ja säilyttää oikealla tavalla. Muutoin on olemassa vaara, että esineet häviävät tai tuhoutuvat. Ne valottaisivat hyvin elämää kotikunnassamme ennen vanhaan.

Itse muistan, miten meillä huutokaupattiin aikanaan tarpeettomana hevostyökaluja. Päätös oli silloin ymmärrettävä, kun säilytystiloja ei ollut. Nyt ne olisivat arvossaan. Samanlaisen tulemisen ovat kokeneet vanhat traktorit, esimerkiksi Zetorit. Tänä päivänä kysytään usein myös heinäseipäitä mm. pihojen ja tapahtumien koristeluun. Ne ovat valitettavasti lahonneet ladon seinustalle tai poltettu takassa vuosien varrella.

Olisikohan Hattula-Seura kiinnostunut selvittämään museon perustamista. Idea on vapaasti hyödynnettävissä.  

Tee työtä, jolla on tarkoitus - teemalla puolustusvoimat kampanjoi henkilöstön rekrytoimiseksi muutama vuosi sitten. Olen itse tehnyt tänä kesänä työtä, jolla on tarkoitus. Kukaan ei maksa siitä työstä. Se on kuitenkin pakko tehdä. Työn tuloksista voi iloita nopeasti. Taloudellisen tuloksen työstä korjaavat tulevat sukupolvet. Mitä on tämä työ? Se on metsän istutusaloilla taimien pelastaminen heinittymiseltä.

Taimikoiden hoito tärkeää  

Hämäläinen metsänpohja kasvaa hyvin. Luontainen uudistaminen ei onnistu metsissämme. Tämän tietäen alue oli mätästetty keväällä. Sinne istutettiin terhakat koivun taimet. Juhannuksen sateiden jälkeen maasto revähti kasvamaan. Pahimmissa paikoissa mättäät eivät pidätelleet ohdakkeitten, nokkosten ja horsmien kasvua. Ne olivat yli metrin mittaisia ja pienet koivuntaimet olivat hätää kärsimässä. Tainta ja mätästä oli joskus vaikea löytää. Mättään kuopan avulla löytyi mätästyskohta ja siitä etsimällä itse mätäs. Sitten alkoikin ”neulan etsiminen heinäsuovasta”. Kasvillisuutta taivuttelemalla hento taimi löytyi useimmiten. Ympäröivä kasvillisuus piti tallata matalaksi, jotta koivuntaimi saa riittävästi valoa.

Tämä toimenpide pitää tehdä myös ensi kesänä ja mahdollisesti seuraavanakin. Muutoin ei kaadetun metsän tilalle nouse uutta puustoa tuottamaan vaurautta tuleville sukupolville ja sitomaan ilmakehän hiilipäästöjä. Työtä ja vaivaa taimikon vakiinnuttamisessa tarvitaan. Metsänomistajan pitää katsoa kauas tulevaisuuteen. Itse en pääse työstäni hyötymään, sillä koivulla satoa korjataan 40-60 vuoden päästä. Kuusella ja männyllä kasvuaika on vielä pidempi 60-90 vuotta.

Taimikoiden varhaishoitoon ja hoitoon kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Tämä on ymmärrettävää, koska työ vaatii panostuksia ja tulevat sukupolvet korjaavat tuotot. Jos taimikkoa ei hoideta, taimet voivat jopa kuolla. Silloin tehdyt panostukset valuvat hukkaan. Vesoittuneessa taimikossa arvopuiden kasvu hidastuu ja kärsii. Taimikonhoidon aktivoimiseksi Metsäkeskukset ovat järjestäneet Päivä taimikollesi-kampanjan. Metsänomistajia kannustetaan vesuri- ja raivaussahapalkinnoin taimikon hoitoon.   

Ennustajaa kaivataan 

Metsänomistaja joutuu uudistuksia tehdessään tekemään todella kauaskantoisia linjauksia. Kuka osaa sanoa, millaisella puulla on kysyntää kymmenien vuosien päästä tai miten ilmaston muutos vaikuttaa puulajien kasvuun? Parhaillaan teollisuus ajaa alas paperin- ja selluntuotantoa Suomessa. Energiapuun kysyntä tullee onneksi helpottamaan harvennuspuun kysyntää. 

Kymmenen vuotta sitten puhuttiin kovasti haavan tuotannon puolesta. Minäkin uudistin erään alueen luontaisesti haavalle. Mietin jopa nopeakasvuisten triploidihaapojen istuttamista. Tänä päivänä haavalla ei ole kysyntää ja hinta on olematon. Haapatukin tuottaminen on hankalaa, kun hirvetkin onnistuivat tuhoamaan parhaimmat yksilöt. Haavikostani taitaa tulla vain energiapuuta.

Taimikon hoito tarjoaa tekijälleen reipasta ulkoilua ja tuottaa mielihyvää. Samalla voi kuunnella luonnon ääniä ja katsella kedon värikkäitä kukkia. Näillä kesän kuumilla työ on tosin rankkaa, mutta aamulla on hetken sopivan viileää.   

Kehittämiskeskus Oy Häme on toiminnassaan tienhaarassa. Sen on pystyttävä tyydyttämään omistajien tarpeita ja kehittämään palveluitaan, mikäli se haluaa edelleen olla seudullinen kehitysyhtiö. Elinkeinostrategian onnistuminen ja toiminnan käytännön linjaukset ratkaisevat seudullisen elinkeinoyhteistyön tulevaisuuden.

Talven aikana hämmästeltiin Janakkalan rohkeaa päätöstä kotiuttaa yritysasiamiespalvelut. Hattulassakin on mietitty vakavasti yrityspalveluitten kotiuttamista. Nyt kunnan vt. kehittämispäällikkö hoitaa myös yritysneuvonnan. Kunnassa myös epäillään, että Kehke pyrkii tekemään seudulliset kehittämisratkaisut vain Hämeenlinnan eduksi.   

Maalaiskunnat sivustaseuraajia

Kriittisyys Kehken toimintaan ei lainkaan hämmästytä yrityksen historian valossa. Kun kuntaliitos varmistui, seudun yhteisestä kehitysyhtiöstä tuli juridisesti Hämeenlinnan konserniyhtiö. Myös poliittisesti Kehken toiminta muuttui. Janakkalan ja Hattulan edustajat joutuivat hallituksessa voimattomina seuraamaan, kun yrityksen johto sai uusia toimintaohjeita kaupungin johdolta.

Hallituksen jäseniä valittaessa maalaiskunnat joutuivat taipumaan Hämeenlinnan tahtoon. Kaupunki päätti valita myös hallituksen varapuheenjohtajan Hämeenlinnasta. Aikaisemmin se oli yhteistyön osoituksena aina kuulunut suurimmalle maalaiskunnalle - Janakkalalle. Hämeenlinna antoi toimillaan selvän viestin muille osakkaille, että tämä on meidän oma yhtiömme.

Kehittämishankkeet

Kehittämishankkeet ovat olleet tärkeä osa seudun kehittämistyötä. Ulkopuolista EU-rahaa on saatu hankkeisiin, kun kuntarahoituksesta on maksettu omarahoitusosuus.  Hankkeiden hallinnoijien vaatimustaso on kasvanut. Vain suuret toimijat, kuten HAMK, kykenevät nykyisin pyörittämään hankkeita, joiden koko on kasvanut.

Hankemaailma on etääntynyt peruskunnista. Syystäkin kunnissa kysellään, mitä me tai yrityksemme hyötyvät hankkeista?

Kehken asema ei ole kadehdittava. Sen on kyettävä tyydyttämään montaa eri isäntää:

- Omistajat asettavat yritykselle strategiset ja toiminnalliset tavoitteet.
- Peruskunnissa kysytään, mitä kunta kunta saa vastineeksi kuntarahalle.
- Yritykset odottavat osaavaa ja monipuolista yritysneuvontaa.
- Hankkeiden rahoittajat asettavat omat tavoitteensa hankkeiden toiminnalle.

Kehke joutuu tasapainoilemaan näiden eri vaatimusten ristipaineissa. Vanha viisaus toteaa, että kumartaessaan yhdelle pyllistää toiselle. Mikäli Kehke ei pysty konkreettisesti osoittamaan paikallisille kuntapäättäjille, että toiminta hyödyttää peruskuntaa, vaarana on rahahanan sulkeutuminen, mikä näivettää toiminnan.

Onnistuminen seudullisen elinkeinostrategian laadinnassa ja käytännön toteutuksessa sekä aluekehitystyössä on Kehkelle ”Näytön paikka”.  

Kovin vaihtelevia olivat näkemykset viime vuoden tilinpäätöksestä Hattulan valtuuston keskustelussa. Pari valtuutettua vakuutti, että meillä menee hyvin. On otettu velkaa ja ostettu maata sekä muita kiinteistöjä. Lehdistö vai haluaa vääntää negatiivisia juttuja rakkaan kotikuntamme taloudesta heidän mielestään.

Samaan aikaan salin toisella laidalla ihmeteltiin heikkoja talouslukuja. Tappio oli 3.7 milj. euroa (22 milj. mummon markkaa!). Kunnanjohtajakin vakuutti kyseessä olevan Hattulan historian huonoimman tilinpäätöksen. Mikä on totuus? 

Yksinkertaista matematiikkaa 

Yllättävän vaikeaa näyttää olevan tuloslaskelman ja taseen tulkinta. Eräs kunnanjohtaja totesi aikanaan, että vain neljännen valtuutetuista ymmärtää tuloslaskelman ja taseen merkityksen. Hän taisi olla valitettavasti oikeassa.

Ei tuloslaskelma ja tase ole niin ihmeellisiä, etteikö niitä voisi ymmärtää, jos haluaa. Kirjanpito on yksinkertaista matematiikkaa, yhteen ja vähennyslaskua. Tuloista vähennetään menot. Jos lopputulos on positiivinen, voidaan olla tyytyväisiä. Jos tulos on negatiivinen, on syytä miettiä, missä on parantamisen paikka. Tase taas kertoo mistä rahat on saatu ja mihin ne ovat sitoutuneet. Velan takaisinmaksuun on varauduttava.

Ei kunnan talouden hoito ole sen ihmeellisempi kuin meidän jokaisen yksityistaloutemme. Jos  rahat riittävät, voidaan tehdä mukavia päätöksiä. Kun kirstun pohja häämöttää, on elettävä säästeliäämmin. Kaikkea kivaa, jota silloin haluaisimme tehdä, ei voi toteuttaa. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Tuskin kukaan meistä käy pankinjohtajan puheilla hakemassa uutta velkaa elämiseen, kuten rakas kotikuntamme nyt tekee. Ei kuntaan tule mistään ylimääräistä rahaa. Ei meillä ole mitään ylimääräistä, salaista rahalähdettä, vaikka verotusoikeus onkin. Tulorahoituksemme asettaa rajat menoillemme. Sitä vaan ei ole tiedostettu tai haluttu tiedostaa.  

Vastuun pakoilua

Viranhaltijoiden ja päättäjien sitoutuminen kunnan talouden hoitoon on ollut heikkoa. Kun viime vuoden budjettia valmisteltiin olivat laskusuhdanteen merkit jo selvästi näkyvissä. Budjettia rakennettiin useissa kohdin, toivotaan - toivotaan-periaatteella. Ne toiveet eivät toteutuneet, mutta kylläkin realisoituivat selvästi synkempinä. Mopo karkasi taloudenpidossa käsistä.

Kunnallisvaalien alla vallassa olleet valtuutetut eivät uskaltaneet katsoa totuutta silmiin. Ehkä joku mielessään toivoi vielä joulupukin tulevan ja pelastavan Hattulan talouden. Veroprosenttia ei tahdottu tarkistaa, ”kun Hämeenlinnakaan ei sitä tee.”  Miksi meidän yleensä pitäisi matkia naapuriamme? Parasta olisi keskittyä omien asioitten hoitoon eikä vilkuilla muualle. Ei verolla kikkailu lopulta myöskään pelastanut näitä päättäjiä vaalitappiolta.

Taloustalkoisiin

Hattulassa on viimeisten neljän vuoden aikana tehty selvästi tappiollisia tilinpäätöksiä, tunaroitu talouden hallinnassa. Nyt on korkea aika ryhdistäytyä.

Mielestäni valtuuston puheenjohtaja tekisi valtiomiesteon ja miljoonien eurojen arvoisen palveluksen hattulalaiselle, jos hän kutsuisi valtuuston talousseminaariin. Teemana olisi kunnan talouden hoito. Tuloslaskelman ja taseen ymmärtäminen sekä sitoutuminen talouden tervehdyttämistoimiin olisivat minimiedellytykset koulutuksen läpäisemisessä.

Jään odottamaan puheenjohtajan seminaarikutsua.  

Viime junamatka oli taas mielenkiintoinen kokemus VR:n palvelusta. Pahaa aavistamatta matkasimme toivossa, että olisimme aikataulun mukaan Oulussa. Junanvaihto Tampereella tapahtui lähes aikataulussa.

Ylivieskassa totesimme, että olimme noin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä. Konduktööri ilmoitti saman kuulutuksessaan. Hän totesi junan olevan todennäköisesti saman verran myöhässä Oulussa. Se oli toive, joka ei toteutunut.

Viimeisen runsaan tunnin junamatkan aikana myöhästyimme lisää vielä runsaat 40 minuuttia. Pendolinomme oli jatkuvasti väistöraiteella ja päästi tavarajunia ohitse. Junamme ajonopeus oli alhainen.

Paluumatkalla samat viivästykset toistuivat. Osa vaihtojunista odotti matkustajia, mutta joidenkin matkustajien suunnitelmat muuttuivat radikaalisti. Hämeenlinnaan tulijoiden ei tarvinnut vaihtaa Tampereella IC:hen, vaan Pendolino pysähtyi tyylikkäästi Hämeenlinnaan! Hyvä niin. Meitä jäi asemalle kourallinen.  

Palvelua paremmaksi

VR:n palvelussa on edelleen kehittämisen sijaa. VR:llä on kyllä tiedossa, että nopeudet on routavaurioiden vuoksi pudotettu rataosalla. Ilmoitetaan ne VR:n kotisivuillakin. Itse en huomannut käydä ennen matkalle lähtöä sivuja katsomassa. Konduktööri olisi hyvissä ajoin voinut ilmoittaa tiedossa olevan viivästymisen. Aikataulut on jouduttu laskemaan uusiksi, joten tuloajat olisi voinut ilmoittaa arvioidun todellisen eikä aikataulun normaalin ajonopeuden mukaan. Jatkokuljetuksemme odotteli nyt pitkään Oulun asemalla tyhjän panttina.

Rautatievastuuasetus on tuonut VR:lle velvoitteita junien ollessa myöhässä. Näistä konduktööri ei kertonut mitään. Hyvä asiakaspalvelija olisi pahoitellut viivästymistä ja kertonut sen syyn matkustajille. Samalla heille olisi voinut kertoa, miten VR haluaa kompensoida asiakkailleen myöhästymisen ja toivottaa matkustajat tervetulleiksi junaan jatkossakin.

Panostus rataverkkoon

Näistä myöhästymisistä ei voi syyttää VR:ää vaan Ratahallintokeskusta ja huonoja, routivia rataosia. Kaiken tämän jälkeen en ihmettele VR:n päätöstä maksaa Ratahallintokeskukselle avustusta Seinäjoki-Oulu radan peruskorjaamiseksi. 

Pendolinossa pyörii mainos, miten junamatka on ympäristöystävällinen ja mukava. Junassa voit tehdä työtä, rentoutua, ruokailla, lukea, yms.. Ehdotan, että mainokseen liitetään uusi sivu: Tätä kaikkea voit tehdä tunnin kauemmin, kun junat ovat myöhässä.  

Olen erehtynyt pahemman kerran. Väitin blogissani, että meidän kyläkoulua ei lakkauteta. Hattulan valtuusto piti eilen värikkään ja tunteikkaan kokouksen, jossa kouluverkkoa karsittiin.

Nyt ei ainakaan kukaan voi väittää, että valtuustossa ei keskusteltaisi! Kyläkoulujen puoltajat olivat hyvin varautuneet käytettyihin puheenvuoroihin, mutta eivät kouluverkon karsijatkaan sanattomaksi jääneet.

Tällaisissa kysymyksissä tosiasiat eivät paljoa paina. Päätöksenteko tapahtuu monen valtuutetun kohdalla tunteella. Se on aivan luonnollista, kun heidän äänestäjänsä ajattelevat asioita omalta kannaltaan. Lähipalvelut ovat kyläläisille tärkeitä.

Valtuutettuna ainakin itse pyrin miettimään, mikä on koko Hattulan - kaikkien kuntalaisten etu. Siinä syntyy helposti ristiriitaa paikallisten asukkaitten toiveitten ja kuntalaisten enemmistön välillä.

Ei Mauri Sariolan ja Pelkolan koulujen lakkauttamispäätöstä ollut miellyttävää tehdä. Vaihtoehtoja ei vaan ollut. Kunnan tilinpäätökset ovat olleet kuuden viimeisen vuoden aikana yhteensä 9,4 milj.euroa tappiolla! Ei tätä menoa voi jatkaa. Jostain on kaivettava lisätuloja ja saatava aikaan säästöjä.

Kouluverkon saneeraus kolmella koululla olisi kelvannut päätöksen vastustajille, jos tilalle olisi rakennettu uusi koulu. Tämä olisi ollut toiminnallisesti ja poliittisesti ihanteellinen ratkaisu, mutta lisännyt kunnan kustannus- ja velkataakkaa. Taloudellisesti olisimme ajaneet itsemme vielä ahtaammalle.

Kunnallista päätöksentekoa tuntuu vaivaavan Kreikan-tauti. Asioita katsotaan yksipuolisesti vain palvelujen käyttäjien kannalta. Investointitarpeet kyllä noteerataan päätöstä tehtäessä, mutta talouden kokonaisvaikutukset tuntuvat jäävän liian helposti taustalle. Ehkä päättäjät ajattelevat, että kunta kyllä löytää jostain rahaa. Kuka hoitaa omaa yksityistalouttaan näin jatkuvasti velkaantuen? Joulupukkia ei ole ja se koskee myös kuntataloutta.  

On syytä todeta epäselvyyksien välttämiseksi, että kouluverkon saneeraus oli vasta alkusoittoa. Muitakin säästökohteita on löydettävä ja tehtävä kipeitä päätöksiä. Hattulalla ei ole muita mahdollisuuksia kuin pitää taloutensa kunnossa, muutoin noutaja tulee. Haluammeko asua itsenäisessä Hattulassa ja tehdä kuntalaisia koskevat päätökset itse? 

Oikein hyvää Äitienpäivää kaikille äideille keltavuokkojen kera!